[Tekstin ensimmäinen puolisko on julkaistu KD Nuorten Arvosana-lehdessä 02/21]

Afganistan on ollut jo vuosia pääosin negatiivissävytteisten uutisten kestoaihe. Erityisen polttopisteen alle maa kuitenkin päätyi kuluneen kesän lopulla, kun Yhdysvallat vetäytyi lähes kahdenkymmenen vuoden miehityksen jälkeen maasta dramaattisin ja traagisin seurauksin. Yhdysvaltojen vuonna 2001 Afganistanin hirmuvaltiaan paikalta häätämä Taleban-liike otti maan välittömästi takaisin haltuunsa amerikkalaisten vetäydyttyä.

Afganistanin väkivaltainen historia ulottuu kuitenkin paljon, paljon vuotta 2001 kauemmas. 1800-luvulla alkaneella ja noin vuosisadan kestäneellä kilvoittelun aikakaudella, jota lännessä kutsutaan nykyään Suureksi peliksi, Iso-Britannia ja Venäjä pyrkivät laajentamaan valtakuntiaan idemmäs. Erityisesti Iso-Britannia pyrki saamaan jalansijaa Afganistaniin, mutta 1830-luvun lopulta 1910-luvun loppuun kestäneen ajanjakson aikana britit joutuivat toistuvasti toteamaan afgaanien sitkeyden ja vuoristoisen Afganistanin valloittamisen vaikeuden.

Puolueettomana ja sodan ulkopuolella ensimmäisessä maailmansodassa pysytelleessä Afganistanissa alkoi 1920-luvun lopulla modernisaation aika. Afganistan viettikin vuodesta 1929 aina vuoteen 1978 rauhan ja turvallisuuden aikaa. Esimerkiksi 1960- ja 1970-lukujen hippiliikkeen aikana moni länsimaalainen rentoutui rauhallisessa ja seesteisessä Afganistanissa. Kylmän sodan edetessä maailman kaksi supervaltaa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, kuitenkin kiinnostuivat Afganistanista hyvin samalla tavalla kuin Iso-Britannia ja Venäjä  olivat siitä kiinnostuneet vuosisata aiemmin. Vuoristojen maa oli jälleen maailmanvaltojen kahden kilpailevan ideologian taiston kannalta merkittävä pelinappula. 

Kommunismin otettua 1970-luvun lopulla valta-aseman Afganistanissa tavoitteena oli maan sekularisointi. Tämä islamin perimmäinen vastustus nosti kuitenkin konservatiiviset afgaanit ja islamistit kapinaan. Afgaani-kommunistit vastasivat tähän silmittömällä väkivallalla ja terrorilla, ja näin afgaanien viisikymmenvuotinen rauhan aika päättyi. Kapinoiden kiihtyessä neuvostojoukot hyökkäsivät maahan vuonna 1979. Neuvostoliiton ajatuksena oli tyrehdyttää kasvava afgaanikapina, vakaannuttaa kommunistinen afgaanihallitus, kouluttaa Afganistanin armeija ja lähteä. Ajallisesti tämän oletettiin vievän 12 kuukautta, mutta lopulta 9 vuoden, 25 000 menehtyneen neuvostosotilaan ja yli miljoonan menehtyneen afgaanin jälkeen Neuvostoliiton joukot, kuten britit vuosisata aiemmin, joutuivat poistumaan maasta nöyryytettyinä ja tappion nielleinä. 

Sota Neuvostoliittoa vastaan muutti kuitenkin Afganistanin suuntaa myös pidemmällä aikavälillä. Yhdysvaltojen salaisesti tukemien mujahideen-taistelijoiden sotiessa vuoristoissa neuvostojoukkoja vastaan perheiden äidit lähettivät jälkikasvunsa pois sodan jaloista. Pakopaikaksi valikoitui Afganistanin itänaapuri Pakistan. Pakistanissa valtaosa mujahideen-taistelijoiden lapsista sijoitettiin oppilaiksi madrassi-kouluihin. Nämä uskonnolliset koulut ja niiden opettajat saivat rahoituksensa ja koulutuksensa ulkomailta, usein Saudi-Arabiasta. Rialien johdosta myös koulussa opetettu islam oli Saudi-Arabiasta tuttua äärikonservatiivista ja paluuta islamin kulta-aikaan saarnaavaa islamia, jota mm. al-Qaeda edustaa.

Neuvostoliittoa vastaan käydyn sodan päättyessä päättyi myös Yhdysvaltojen kiinnostus ja avustus Afganistaniin. Maassa seurasi viisi vuotta kestänyt verinen ja väkivaltainen sisällissota. Samalla neuvostosodan jaloista Pakistaniin lähetetyt pojat olivat varttuneet miehiksi ja palasivat kotimaahansa. Ääri-islamistisen madrassi-koulun käyneiden uskonnollisten opiskelijoiden (arabiaksi uskonnollinen opiskelija on taleb/talib ja sen monikko taleban/taliban) paluun myötä Taleban-liike oli syntynyt. Samalla viisivuotinen sisällissota päättyi ja Taleban otti maassa vallan.

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskusta suivaantuneena Yhdysvallat suuntasi katseensa ja joukkonsa vuoristoiseen Afganistaniin. Historian todetaan usein toistavan itseään. On tämä lausahdus faktaa tai fiktiota, Yhdysvaltojen 20 vuoden invaasio Afganistaniin seurasi hyvin samanlaisia jalanjälkiä kuin britti- ja neuvostojoukkojen aiemmat yritykset. Jahdatessaan bin Ladenia Yhdysvallat syrjäytti samalla nopeasti Talebanin vallasta. Pitkässä juoksussa vuoristot koituivat kuitenkin jälleen vieraan vallan akilleen kantapääksi. Bin Laden pakeni vuoristojen kautta muille maille ja Yhdysvalloilta kesti lopulta kokonaiset 10 vuotta paikantaa hänet Pakistanista. Tätäkin suuremmaksi ongelmaksi koituivat vuoristoihin siirtyneet Taleban-taistelijat, joita vastaan eivät amerikkalaisetkaan kyenneet löytämään lopullista vastausta.

Afganistanin vuoristojen vaikeudet ja afgaanien taistelutaidot ovat nyt saaneet kokea nahoissaan niin viktoriaanisen ajan brittisotilaat, 1980-luvun neuvostoarmeija kuin 2000-luvun amerikkalaisjoukotkin. Afganistania ei turhaan kutsuta imperiumien hautausmaaksi. Yhdysvaltojen 20 vuoden mittaiseksi venynyt sota Afganistanissa ja sen viimein kuluneen kesän lopulla päättänyt monin tavoin epäonnistunut vetäytyminen on jälleen yksi uusi todiste siitä.

Jakautunut mutta yhtenäinen tulevaisuus?

Afganistan tuskin houkuttelee hetkeen yhtäkään ulkomaista supervaltaa rajojensa sisäpuolelle. Yhdysvallat, Nato ja länsimaat kokivat suuren kolauksen Afganistanin sodassa ja amerikkalaisten lähtö oli monella tapaa nöyryyttävä. Vaikka kasvojen pesua varmasti kaivattaisiin, on vaikea nähdä sellaista skenaariota, jossa Yhdysvallat Afganistaniin enää palaisi. Yhdysvaltojen menetykset kahden vuosikymmenen aikana olivat nimittäin valtaisat. Inhimillisten menetysten osalta 2400 amerikkalaista menetti henkensä ja lähes 20 000 haavoittui. Taloudellisesti katsottuna sota maksoi Yhdysvalloille yli kaksi biljoonaa dollaria eli 300 miljoonaa dollaria per maassa oltu päivä.

Venäjä ja Kiina varmasti haluaisivat kasvattaa vaikutusvaltaansa Afganistanissa, mutta sotilaallisen intervention mahdollisuus on silti vähäinen. Yhdysvaltojen esimerkki toimii varmasti varoituksena myös muille suurvalloille, ja tämän lisäksi Venäjällä on muistissa myös 1980-luvun neuvostoajan tapahtumat. Todennäköisimmältä vaihtoehdolta näyttääkin se, että Afganistaniin pyritään vaikuttamaan ja esimerkiksi sen luonnonvaroista hyötymään ulkopuolelta käsin eri ryhmittymiä tukien.

Joka tapauksessa länsimaille tutun demokratian kehitystä niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä ei kannata henkeään pidätellen odottaa. Talebanin tiukka ote maasta tekee haikailun demokratiasta turhaksi. Talebanista huolimattakaan demokratia tuskin kukoistaa maassa, sillä tuhansiin pieniin kyläheimoihin jakautuneen ja pirstaloituneen maan vallanjako ei ole koskaan perustunut demokratian ajatukselle.

Lyhyellä aikavälillä Afganistanin tulevaisuus vaikuttaa traagiselta. Taleban on lupauksistaan huolimatta ottanut jälleen raa’at rangaistukset ja teloitukset käyttöön. Ääriliikkeen paluun myötä moni afgaani pelkää syystäkin henkensä edestä. Länsijoukkojen kanssa yhteistyötä tehneet, naiset ja lapset sekä hazara-heimoon kuuluvat ovat erityisen suuren uhan alla. Taloudellisestikin Afganistan on heikossa asemassa. Vuosien ajan ulkomailta pumpattu taloudellinen tuki on loppunut ja sen lisäksi monet länsimaat Yhdysvallat etunenässä ovat asettaneet maalle taloudellisia sanktioita. Arvioiden mukaan yli 90 prosenttia afgaaneista on ajautumassa köyhyysrajan alapuolelle.

Samalla Afganistanissa vahvana oleva kapinahenki Talebania vastaan jatkuu eikä liene heikkenemässä. Amerikkalainen Afganistan-asiantuntija Thomas Barfield huomauttaa, että afgaaneilla on arjen hirmuhallinnon lisäksi myös perustavanlaatuisia syitä vastustaa Talebania. Ensinnäkin afgaanit pitävät itseään synnynnäisesti hyvinä muslimeina, joiden ei tarvitse todistella omaa hurskauttaan kenellekään. Tämän johdosta ulkomailta saapuvien ääri-islamistien saarnat siitä, miten todellisen muslimin tulee elää, eivät puhuttele kaikkia afgaaneja. Lisäksi Afganistan on suufilaisuuden, islamin mystisen suuntauksen, kantapaikkoja. Suufilaisuus on yksilökeskeisempi islamin suuntaus, jossa keskitytään shioja ja sunneja enemmän löytämään henkilökohtainen yhteys Jumalaan. Olennaista suufilaisuudessa on se, että sitä pidetään sunnalaisten ja shialaisten ääri-islamistien silmissä pakanallisena suuntauksena.

Nämä kaksi seikkaa – afgaanien itsevarmuus synnynnäisesti hyvinä muslimeina ja vahva suufilaisuuden tausta – tekevät Afganistanin alistamisesta vaikeaa ulkomailta saapuville jihadisteille. Siksi onkin odotettavissa, että Taleban vahvasta aseistautumisestaan ja määrästään huolimatta tulee aina kohtaamaan vastarintaa Afganistanissa. Kuitenkin se, miten laajasti satoihin heimoihin jakautuneet afgaanit yhdistyvät Talebanin vastaisessa taistelussa, jää nähtäväksi. Omissa pienissä vuoristokylissään kaukana kaupunkien tapahtumista elävät afgaanit eivät välttämättä näe syytä taistella laajasti Talebania vastaan, jos heidän elämänsä jatkuu häiriöttä. Urbaanit afgaanit tarvitsevat kuitenkin juuri näiden vuoristokylien asukkien tukea vapautuakseen Talebanin hirmuhallinnon pihdeistä.

Jakautunut, mutta yhtenäinen – siinä lienee Afganistanin tulevaisuus ilman ulkoista sekaantumista. Ulkoisen sekaantumisen sijaan länsimaiden Suomi mukaan luettuna on nyt syytä auttaa ja tukea hädässä olevia afgaaneja. Akuutissa kriisitilanteessa tämä tarkoittaa usein turvapaikan tarjoamista sitä tarvitseville. KD Nuoret esitti KD:n puoluekokoukselle aloitteessaan turvapaikan hakijoiden määrän nostamista 5000:en. Puoluekokous ei hyväksynyt aloitetta, mutta toivon mukaan keskustelu avun tarjoamisesta hätää kärsiville ihmisille niin Afganistanissa kuin muualla ei tyrehdy.

Vastuu on vaikea käsite ja sen sälyttäminen kansainvälisesti vielä vaikeampaa. Samalla on kuitenkin tunnistettava länsimaiden rooli Afganistanin nykytilanteen taustalla. Jos olemme osaltamme vastuussa nykyisen kriisitilanteen syntyyn, on meillä myös velvollisuus auttaa hädässä olevia. Emmehän unohda Afganistania?