Aika toimia on nyt

[Artikkeli julkaistiin alun perin https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tommiter/aika-toimia-on-nyt/]

Luin Tomas Pueyon erinomaisen ja detaljoidun korona-virukseen liittyvän artikkelin tänä aamuna. Artikkeli on toki vain yksi monien joukossa, mutta muun muassa Oxfordin lääketieteen professori Trisha Greenhalgh on kehunut artikkelia parhaaksi lukemakseen virukseen liittyväksi artikkeliksi.

Artikkeli herätti minussa halun kirjoittaa siitä suomenkielisen koosteen, sillä aihe on vakava ja Pueyon tarjoama materiaali osoittaa sen erinomaisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisin Pueyon artikkelia yhtenä ainoana totuutena, mutta suhtaudun siihen joka tapauksessa varsin vakavasti.

Haluan myös todeta sen, että minä en ole lääketieteen ammattilainen, en edes amatööritason tietäjä alalla. Tämä kirjoitukseni ei siis perustu ollenkaan omiin tietoihini tai osaamiseeni, enkä pyri esittämään minkäänlaista auktoriteettia tässä asiassa. Nojaan tässä ainoastaan Tomas Pueyon artikkeliin, sen tarjoamiin muihin lähteisiin sekä ammattilaisten, kuten prof. Greenhalghin, arvioihin.

Todetut vs. todelliset tapaukset

Artikkelin mukaan USA:n päätös lopettaa Euroopasta tulevat lennot 30:ksi päiväksi ei ole riittävä keino koronaviruksen estämiseksi. Pueyon mukaan USA:n, kuten myös Iranin ja Euroopan maista Ranskan, Espanjan, Saksan ja Sveitsin tulisi nyt seurata Wuhanin ja Italian tietä eli sulkea itsensä täydellisesti. Vain se voi artikkelin mukaan hidastaa viruksen leviämistä.

Tämä kuulostaa hurjalta, eikö vain? Artikkelissa tarjotaan kuitenkin tähän varsin vastaansanomattomat perustelut. Esimerkkinä käytetään Hubein seudun ja erityisesti Wuhanin kaupungin korona-tilastoja. Oleellista on tehdä ero todettujen ja todellisten tapausten välillä. Mitä näillä kahdella kategorialla tarkoitetaan?

Todetut tapaukset edustavat niitä virallisia tapauksia, jotka ovat viranomaisten tiedossa kulloisenakin hetkenä. Suomessa niitä on kirjoitushetkellä 109. Todelliset tapaukset ovat niitä, jotka voidaan saada tietoon vasta jälkijunassa. Ne selviävät siinä vaiheessa, kun oireista kärsivä menee lääkäriin, hänellä todetaan korona-virus ja häneltä aletaan selvittämään sitä, milloin oireita ensimmäisen kerran ilmaantui. Tuo oireiden ensimmäinen ilmaantumispäivä on se päivä, jonne kyseisen henkilön todellinen korona-positiivisuus merkataan. Ihmiset pysyvät mielellään kotioloissa ainakin hetken ennen kuin menevät lääkäriin, joten siksi viruksen virallisesti todetut ja todelliset tapaukset eroavat suuresti määrissä.

Mutta miten suuresti? Hubein maakunnassa todettiin 21.1. noin 100 uutta korona-tapausta. Samaisen päivän todellinen uusien tapausten määrä on kuitenkin alustavien tilastojen mukaan noin 1500. Kaksi päivää myöhemmin uusia tapauksia todettiin noin 400, mutta todellisten tapausten määrä oli noin 2500. Saman tilaston mukaan silloin, kun Wuhanissa oli 444 virallisesti todettua korona-tapausta, todellisten tapausten määrä oli peräti noin 12000. Siis 27 kertaa suurempi!

Wuhanin kaupunki suljettiin täys-karanteeniin 24.1. ja päivää myöhemmin sama linjaus tehtiin 15:ssä muussa Hubein maakunnan kaupungissa. Näiden linjausten jälkeen alueen todelliset tapaukset kääntyivät saman tien laskuun ja ovat laskeneet sen jälkeen jatkuvasti.

Tämä ei tarkoita sitä, että heti täys-karanteenin asettamisen jälkeen virallisesti todettujen tapausten määrä kääntyi laskuun. Ei, niiden määrät nousivat vielä seuraavat 12 päivää, koska ihmiset eivät, kuten todettua, hakeudu testattavaksi heti ensioireiden ilmaannuttua. Kahdentoista päivän jälkeen todetutkin tapaukset alkoivat kuitenkin laskea ja ovat jatkaneet laskuaan. Kaksi päivää sitten Kiinan presidentti Xi Jinping julistikin, että virus on saatu hallintaan Hubein maakunnassa.

Miten tilanteeseen on reagoitu muualla – ja miksi?

Hubein maakunnan ulkopuolisessa Kiinassa korona-virus ei ole päässyt leviämään vastaavalla tavalla. Sama pätee myös muun muassa Japaniin, Taiwaniin, Singaporeen ja Thaimaahan. Mistä tämä johtuu?

Artikkelin mukaan Hubein ulkopuolisessa Kiinassa sekä jokaisessa mainitussa maassa koronaan suhtauduttiin heti suurella vakavuudella ja varotoimenpiteisiin ryhdyttiin ilman viivyttelyjä. Tähän on vaikuttanut alueella vuonna 2003 tuhoa kylvänyt SARS-epidemia. Virusepidemia ja sen seuraukset ilman riittäviä varotoimenpiteitä ovat siis olleet tiedossa, ja siitä on otettu opiksi. Korona-viruksen oletettiin esimerkiksi iskevän Kiinan naapurimaahan Taiwaniin toisiksi kovimmin heti Kiinan jälkeen, mutta aikaisilla ja tehokkailla ennakkotoimilla maa on kyennyt välttämään viruksen suuren leviämisen. 24.2 Taiwanissa oli todettu vain 30 korona-tapausta, kun tähän mennessä Hubein maakunnassa niitä oli jo kymmeniä tuhansia. Lue tästä tarkemmin Taiwanin toimista.

Länsimaissa ei sen sijaan ole koettu SARS- tai muutakaan vastaavaa epidemiaa. Ei ainakaan sellaisella voimalla, jolla se kohdattiin Aasian maissa. Se on ollut kenties havaittavissa myös länsimaiden tavassa reagoida virukseen. Italia on tästä valitettava esimerkki, mutta muut tuntuvat seuraavan perässä. Se, kuinka paljon maassa on virallisesti todettuja virustapauksia, ei tulisi olla ainoa luku, jota katsotaan ja jonka mukaan regoidaan. Jos nimittäin artikkelissa esitettyä Hubein todettujen ja todellisten koronatapausten 27-kertaista eroa sovelletaan, niin saadaan varsin hurjia lukuja myös Eurooppaan. Suomessa tämä tarkoittaisi tällä hetkellä (109 x 27 =) 2943 todellista tapausta. Ranskassa tai Espanjassa, jossa on 1200 – 1400 todettua tapausta, todellisten tapausten lukumäärä olisi peräti 20000 – 30000. Ja luvut ovat vain kasvamassa.

Nämä luvut tuntuvat hurjilta, mutta tämä on tilanne, jos Hubein lukuja on uskominen. Eikä ole suurta syytä epäillä niitä. On toki todettava, että välttämättä Suomessa tuo kerroin ei ole aivan noin korkea, sillä Suomen väestöntiheys on selkeästi Hubein maakuntaa pienempi. Siitä huolimatta todellisten tapausten määrä on varmuudella paljon, paljon suurempi kuin virallisesti todettu 109.

Miten toimia? 

Kuten alussa mainitsin, niin artikkelin mukaan esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa käytännössä ainoa mahdollinen toimintatapa nykytilanteessa on seurata Hubein ja Italian tietä. Vaikka Suomessa ei vielä olla näiden maiden lukemissa, niin seuraisin itsekin mielelläni samaa tietä.

Artikkelin kokoamat tilastot koronan kuolleisuudesta osoittavat nimittäin seuraavaa:

• Niissä maissa, joissa koronaan on suhtauduttu heti vakavasti ja ryhdytty ennakoiviin varotoimenpiteisiin, kuolleisuus on ollut 0,5% – 0,9% (esim. Hubein ulkopuolinen Kiina ja Etelä-Korea)

• Niissä maissa, joissa on jääty odottelemaan eikä ole reagoitu riittävin varotoimenpitein riittävän ajoissa, kuolleisuus on ollut n. 3% – 5% (mm. Hubei, Italia, Iran)

Paniikille ei tule antaa sijaa, mutta koronaan on suhtauduttava täydellä vakavuudella ja toimiin on ryhdyttävä heti. Pueyon mukaan ainoa realistinen mahdollisuus viruksen etenemisen hidastamiseksi ja estämiseksi on sosiaalinen eristäytyminen. Virus leviää tämänhetkisen tieteellisen konsensuksen mukaan kahden metrin säteellä viruksen alaisesta ihmisestä tämän yskäistessä. Lisäksi virus selviää pinnoilla tunteja tai jopa päiviä. Jos virus käyttäytyy kuin flunssa, se voi selvitä metalli-, keramiikka- ja muovipinnoilla jopa viikkoja. Siinä tapauksessa esimerkiksi ovenkahvat, pöydät tai vaikka hissipainikkeet ovat todella tehokkaita viruksen levittäjiä.

Sillä, miten nopeasti tämä ekskluusio aloitetaan, on myös suuri merkitys. Laskelmien mukaan yhden päivän viivästely aiheuttaa peräti 40% enemmän tartuntoja. Tämä ei tarkoita ainoastaan tapausten määrän suurta kasvua, vaan se vaikuttaa valtavalla voimalla myös mahdollisten kuolleiden määrään sekä terveydenhuolto-koneistomme toimivuuteen.

Toivon todella, että Suomen hallitus ja virkavalta ottaa nyt kopin tässä asiassa. En epäile heidän osaamistaan ja tietotaitoaan. Tämän päivän tiedotustilaisuuden anti oli kuitenkin mielestäni liian maltillinen. Toimenpiteet seuraavat varsin suoraan muita pohjoismaita, mutta päivän-pari perässä. Ymmärrän sen siinä mielessä, että meidän virustilanteemme ei ole vielä muiden pohjoismaiden tasolla. Mutta tarvitseeko sen olla sitä ennen kuin ryhdytään todella koviin keinoihin? Ja toisaalta uusien korona-tapausten määrä on nyt viimeisen kolmen päivän aikana noussut noin kymmenestä tämän päivän 50:n uuteen tapaukseen. Ja tämä päivä on vielä kesken. Olisinkin itse valmis jo nyt Suomen "sulkemiseen", vaikka se sitten osoittautuisikin liialliseksi varovaisuudeksi. Ihmisten hyvinvointi ja terveys on tärkeintä, muu toissijaista.

Päätänkin tekstini lainaukseen, jonka Tomas Pueyo suuntaa erityisesti yritysjohtajille ja poliittisille päättäjille:

” You might have fears today: What if I overreact? Will people laugh at me? Will they be angry at me? Will I look stupid? Won’t it be better to wait for others to take steps first? Will I hurt the economy too much?

But in 2–4 weeks, when the entire world is in lockdown, when the few precious days of social distancing you will have enabled will have saved lives, people won’t criticize you anymore: They will thank you for making the right decision.”

Suomi ja Al-Hol – miten toimia?

[Artikkeli julkaistu alun perin https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tommiter/suomi-ja-al-hol-miten-toimia/]

Postikohun saatua vaatimansa demariuhrit on nyt ollut vuorossa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kiirastuli. Haaviston johtaman ministeriön aikoma Al-Holin pakolaisleirin suomalaislasten salapalautus Suomeen on noussut syystä otsikoihin. Toimet, jotka rikkovat kansainvälisiä sopimuksia ja joita junaillaan omapäisesti ja salaillen asiassa, joka on tulenarka, eivät ole oikeutettuja, vaikka tavoite miten jalo olisikin.

Tämä koko kohu on kuitenkin ohittanut sen vaikean kysymyksen, josta tässä kaikessa pohjimmillaan on kyse: mitä Suomen ja yleisesti kansainvälisen yhteisön tulisi tehdä Al-Holin leirin asukkaiden suhteen. Tähän ei ole helppoa ja kaikkia miellyttävää vastausta.

Mikä ihmeen Al-Hol?

Al-Holin pakolaisleiri sijaitsee Syyrian kaakkoisosassa. Leirillä asuu yli 70 000 ihmistä, joista yli 90 prosenttia on naisia ja lapsia. Kaikista leirin ihmisistä noin 30 000:n arvioidaan olevan ISIS-taustoista tulevia naisia ja heidän lapsiaan. Heitä on yli 60:sta maasta. ISIS-miehiä leirillä ei ole, sillä heidät on viety vankiloihin sekä useissa tapauksissa jo teloitettu (The Defence Post, 2019).

Al-Holin leirillä on tunnetusti myös Suomen kansalaisia. Aikuisia naisia heistä on ~10 ja näiden lapsia ~30. Äidit ovat kuuluneet ISISiin ainakin jossain muodossa, vähintään ISIS-taistelijan vaimon roolissa. Moni kuitenkin epäilee, että ainakin osalla on ollut paljon aktiivisempi rooli terroristiorganisaation toimissa Syyriassa. Myös suojelupoliisi pitää naisten palautusta turvallisuusriskinä.

Tuhannen taalan kysymys onkin se, miten Suomen tulisi toimia näiden kansalaistensa kanssa. Voimmeko tuoda vain lapset ja jättää hyvällä omalla tunnolla äidit oman onnensa nojaan? Mikä ratkaisuksi? Onko tapaa, jolla kaikki saavat ansionsa mukaan?

Ratkaisutapoja

1 – Poistetaan ISIS-henkilöiltä kansalaisuus

Tätä tapaa ovat käyttäneet sekä Iso-Britannia että Tanska. Iso-Britannian tapauksessa esim. ISISiin kuuluneelta naiselta poistettiin oletetusti hänen ainoa kansalaisuutensa, mutta Tanskassa voimaan tullut uusi laki antaa mahdollisuuden poistaa Tanskan kansalaisuuden vain sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat kaksoiskansalaisia ja eivät siten jää poiston jälkeenkään täysin ilman kansalaisuutta.

Etenkin Iso-Britannian ratkaisu rikkoo useita kansainvälisiä sopimuksia vakavalla tavalla. Esimerkiksi YK:n Kansainvälisen ihmisoikeusjulistuksen artiklassa 15 todetaan seuraavaa:

1. Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen.

2. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.

Lisäksi yllä mainittua artiklaa perusteellisemmin määrittelevä YK:n vuoden 1961 julkaisema Convention on the Reduction of Statelessness korostaa erityisesti sitä, ettei henkilöltä saa riistää kansalaisuutta, mikäli hän sen myötä jää täysin ilman kansalaisuutta. Tanskan suorittama teko on sikäli tämän konvention mukaan sallittavissa, muttei silti mitenkään ylevä toimenpide.

Mutta miksi kansalaisuus on niin olennainen asia? Hannah Arendt pitää teoksessaan Totalitarismin synty (1951) kansalaisuutta nykymaailman yhtenä perustavimmista ihmisoikeuksista. Hän toteaa kansalaisuuden menettäneistä mm. seuraavaa:

“Oikeudettomien onnettomuus ei ole siinä, että heiltä viedään henki, vapaus ja onnen tavoittelu tai tasa-arvo lain edessä ja mielipiteen vapaus. Ne ovat kaavoja, joiden tarkoituksena oli ratkaista ongelmia määrättyjen yhteisöjen sisällä. Onnettomuus on se, että oikeudettomat eivät kuulu enää mihinkään yhteisöön. Heidän ahdinkonsa ei ole se, että he eivät ole tasa-arvoisia lain edessä, vaan se, että heitä varten ei ole lakia; ei se, että heitä sorretaan, vaan se, että kukaan ei halua edes sortaa heitä. Heidän oikeutensa elämään on vaarassa vasta melko pitkän prosessin viimeisessä vaiheessa. Heidän henkensä voi olla vaarassa vain, jos he jäävät täysin ‘tarpeettomiksi’, jos ei löydy ketään ‘vaatimaan’ heitä omakseen. Jopa natsit aloittivat juutalaisten hävittämisen riistämällä ensin heidän juridisen statuksensa (toisen luokan kansalaisen aseman). Sitten heidät erotettiin elävien maailmasta ja ajettiin laumana gettoihin ja keskitysleireihin. 

…

Heidän elämänsä pidentyminen on hyväntekeväisyyden eikä oikeuden ansiota, sillä ei ole lakia, joka pakottaisi kansakunnat ruokkimaan heitä. Vaikka heillä olisi liikkumavapautta, se ei anna heille asumisoikeutta, jota jopa vankilaan suljettu rikollinen nauttii ilman muuta. Heidän mielipiteen vapautensa on houkan vapautta, sillä ajattelivatpa he mitä tahansa, sillä ei ole merkitystä."

Kansalaisuuden poistamisen ei siis pitäisi olla vaihtoehtoinen ratkaisu millekään oikeusvaltiolle. Kansainväliset sopimukset on tehty painavista syistä johtuen ja niitä on siksi tärkeää noudattaa.

Tätä ratkaisutapaa ei Suomessa olla kuitenkaan edes yleisesti pohdittu. Mainitsin tämän lähinnä siitä syystä, että jotkut ovat ensinnäkin sitä minulle vaihtoehtona väläytelleet ja toiseksi Iso-Britannia sekä sovelletusti Tanska ovat sitä käyttäneet. Mutta eteenpäin.

2 – Jätetään kansalaiset Irakin ja Syyrian tuomiovallan armoille

Tämän vaihtoehdon moni länsimaa tuntuu passiivisesti valinneen. Tämä on kuitenkin monin tavoin ongelmallista. Esimerkiksi Irakin pääkaupungissa Bagdadissa toimiva maan oma oikeuslaitos on väitetysti käyttänyt kuulusteluissa kidutusta ja tuominnut tuhansia ISISiin liitettyjä henkilöitä elinkautisiin rangaistuksiin tai kuolemaan. Tuomituista suurin osa on irakilaisia, mutta joukossa on myös satoja ulkomaalaisia, kuten mm. brittejä ja ranskalaisia, joista osa on tuomittu kuolemaan (mutta yhtäkään ei ilmeisesti ole vielä tähän päivään mennessä teloitettu).

Mikäli ratkaisisimme nykytilanteen jättämällä kansalaisemme Irakin tai Syyrian oikeuselimen haltuun ja tuomittaviksi, joutuisimme suureen ristiriitaan länsimaalaisten oikeusperiaatteidemme kanssa. Elinkautinen ei tietenkään ole ongelma, mutta yllä mainitut kidutus ja kuolemanrangaistus sen sijaan ovat. Sekä Euroopan ihmisoikeussopimus että YK:n Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus velvoittaa alaisiaan mm. puolustamaan oikeutta elämään ja toimimaan kidutuksen estämiseksi.

Tämän voisi kenties ohittaa mainitsemalla, että toiminta ei tapahdu sopimuksiin sitoutuvissa maissa eikä niiden toimesta. Validi pointti. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että länsimaisen oikeusvaltion tulisi tehdä kaikkensa, jottei sen omia kansalaisia joudu maahan, jossa heitä mahdollisesti kidutetaan ja teloitetaan vieraan vallan toimesta. Jos länsimaat antavat kaiken tapahtua pienen näennäisen vastustuksen kera, lienee sopivaa kysyä, kuinka luovuttamattomia ja universaaleja nämä oikeusperiaatteemme meille lopulta ovat. Tässä asiassa ei nyt ole oleellista niinkään se, mitä ISIS-äideiksi tituleeratut henkilöt ovat mahdollisesti tehneet, vaan ne periaatteet, joiden mukaan Suomi haluaa ja on sitoutunut toimimaan. Se, että henkilö on toiminut hirvittävän väärin, ei tarkoita, että valtion tulee unohtaa omat oikeusvaltioperiaatteensa. Se, ettei niitä unohdeta, on nimenomaan osoitus siitä, että olemme oikeusvaltio myös teoissa, emme vain sanoissa.

On myös huomattava, mitä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 19. artiklassa todetaan seuraavaa:

”Ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu. [boldaus lisätty]”

Naisten (ja lasten) luovuttaminen vieraiden valtojen oikeuselimille rikkoisi siis myös EU:n perusoikeuskirjan 19. artiklaa. Voidaan myös pohtia, miksi olisi yhtäällä hyväksyttävää luovuttaa Suomen kansalainen Irakiin, jossa häntä uhkaa kaikki yllä mainittu, mutta toisaalla tuomittavaa luovuttaa Suomeen tulleita ulkomaalaisia turvapaikanhakijoita kotimaihinsa, jossa heitä uhkaavat samat kauhukuvat? Äläkä käsitä minua väärin: minusta nimenomaan tulisi aina ja ehdottomasti noudattaa yllä siteerattua EU:n perusoikeuskirjan artiklaa.

Kansalaistemme jättäminen Irakin tai Syyrian oikeuden eteen tuomittaviksi tuntuu siis varsin mahdottomalta ratkaisulta. Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea huolehtimaan mm. siitä, ettei kansalaisiamme luovuteta maihin, joissa he ovat riskissä tulla kidutetuiksi ja/tai kuolemaantuomituiksi. Moni kokee, että olennaista olisi saada vain lapset Suomeen. Äidit voisivat hyvinkin jäädä Syyriaan. Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea kuitenkin myös näiden äitien kohdalla. Lisäksi on muistettava, että Al-Holin leiriä ylläpitävä taho (SDF) on ilmoittanut, ettei se salli lapsien erottamista äideistään. Lasten saamiseksi Suomeen vaadittaisiin myös lastensuojeluviranomaisten laatima huostaanottopäätös, johon vaadittavaa arviointia ei voida tehdä Suomesta käsin. Suomen lastensuojeluviranomaisten toimivalta ei ulotu rajojemme ulkopuolelle, joten huostaanottopäätöksen tekeminen on käytännössä mahdotonta ilman, että Suomeen tuotaisiin sekä lapset että äidit.

Tämäkään vaihtoehto ei siis vaikuta miltään kantilta katsottuna lupaavalta tavalta ratkaista tilanne.

3 – Oikeudenkäynti kotimaassa

Kolmas mahdollisuus olisi kuljettaa ISIS-epäilyt takaisin kotimaihinsa ja tuomita heidät omilla oikeusjärjestelmillämme. ICCT julkaisi vuonna 2018 tutkimuksen, jossa käsitellään kotimaassa käytyjä ISIS-oikeudenkäyntejä ja niiden ongelmia.

Tämän ratkaisutavan heikkoudeksi laskettiin ensinnäkin se, ettei useassa maassa ole riittävän tarkasti määriteltyä ja tekojen kammottavuuden tasoon soveltuvaa lainsäädäntöä niin terrorismille yleisesti kuin spesifimmin ulkomaille lähtevien ja terroristisiin organisaatioihin liittyvien ja/tai niille tukea antavien henkilöiden varalle.

Lisäksi sekä vakuuttavien todisteiden että todistajien kerääminen ja kärrääminen Irakista tai Syyriasta esim. Suomen oikeuden eteen tuottaa ymmärrettävästi suuria ongelmia. Tämän johdosta tuomioista voi helposti tulla aivan liian kevyitä todellisiin tekoihin nähden ja terrorismiin tavalla tai toisella syyllistynyt henkilö vapautuisi liian nopealla aikataululla.

Raportissa kuitenkin mainitaan esimerkiksi Alankomaissa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa onnistuneesti pidettyjä oikeudenkäyntejä, joissa maahan palanneille ISIS-taistelijoille on langetettuja kovia tuomioita. Mielenkiintoisena lisäkuriositeettina raportissa mainitaan myös se, että Alankomaissa ja Belgiassa ollaan käyty oikeutta myös niitä Irakiin ja Syyriaan lähteneitä kansalaisia vastaan, jotka ovat yhä Irakissa tai Syyriassa. Näin kaikki ISISin riveihin liittyneet kansalaiset on esim. Belgiassa jo tuomittu heidän mahdollisesti palatessa takaisin kotimaihinsa.

Tämä ei kuitenkaan poista aiemmin mainittuja ongelmia. Tämäkään tapa ei siten liene paras kokonaisratkaisu muutamista onnistuneista tapauksista huolimatta. Lisäksi moni kokee ongelmallisena sen, että nämä henkilöt ylipäänsä tuotaisiin Suomeen ns. syyttöminä ennen kuin toisin todetaan. Sitä pidetään aiheesta myös turvallisuusriskinä, sillä oikeudenkäynnin kestäessä saisi mahdollinen ISISille yhä lojaali henkilö mahdollisesti esimerkiksi levitettyä propagandaansa ympärilleen.

4 – Kansainvälinen rikostuomioistuin

Neljäs ja vielä hyödyntämätön, joskin paljon keskustelua herättänyt, tapa ratkaista nykyinen kestämätön tilanne olisi kansainvälisen yhteisön valvoma ja mahdollisesti operoima kansainvälinen rikostuomioistuin joko Irakissa tai Syyriassa.

Irakin presidentti Barham Salih on jo huomauttanut, ettei Irakin tulisi joutua kantamaan yksinään vastuuta kaikkien ISIS-taistelijoiden ja -jäsenten syytteeseenpanosta, vaan kansainvälisen yhteisönkin tulisi kantaa vastuunsa. ISISin vastaisia taisteluita johtanut ja Al-Holin leiriä valvova Syyrian Demokraattiset Voimat (SDF) vaati jo kuluvan vuoden maaliskuussa kansainväliseltä yhteisöltä kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamista Syyriaan, jotta oikeudenkäynnit kyettäisiin toteuttamaan oikeudenmukaisesti ja kansainvälisiä lakeja sekä ihmisoikeuksia noudattaen.

Ruotsi ja Suomi ovat kannattaneet tuomioistuimen perustamista. Asiaan nihkeästi suhtautuvat Yhdysvallat, Ranska ja Saksa ovat sen sijaan huomauttaneet siihen liittyvistä poliittisista, logistisista sekä juridisista ongelmista. Nämä argumentit ovat kuitenkin kestämättömiä, sillä mainitut ongelmat nimenomaan näyttäisivät hälvenevän kansainvälisen rikostuomioistuimen myötä.

Ensinnäkin syytetyt, uhrit sekä rikoksen tekopaikat olisivat jo valmiiksi paikan päällä. Lisäksi kansainvälisen tuomioistuimen perustaminen Irakiin tai Syyriaan antaisi esimerkiksi syyttäjille paljon enemmän aikaa ja mahdollisuuksia löytää sekä vakuuttavia ainetodisteita että todistajiakin. Erityisesti ISISin uhreiksi päätyneitä kyettäisiin ottamaan paremmin mukaan oikeudenkäynteihin, jolloin myös tekojen kammottavuus koko hirveydessään tulisi julki. Tällä hetkellä esimerkiksi ISISin tekoja Jesidi-naisia kohtaan, joita ISIS käytti lähinnä kauppatavarana ja seksiorjina, ja joita surmattiin kansanmurhaan verrattavissa olevin määrin, ei ole huomioitu yhdessäkään oikeudenkäynnissä.

Kansainvälinen rikostuomioistuin on ainoa todellinen vaihtoehto

Yllä mainituista ratkaisutavoista kansainvälisen tuomioistuimen perustaminen joko Irakiin tai Syyriaan olisi kaikin puolin paras tapa lähestyä kansainvälisten ISIS-taistelijoiden, -tukijoiden sekä näiden jälkikasvun synnyttämää ongelmaa. Kansainvälisen tuomioistuimen myötä ihmisoikeuksien noudattamista kyettäisiin valvomaan paremmin, jokainen epäilty saisi varmasti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja tuomion, tuomioihin kyettäisiin myös ottamaan huomioon kaikki oleelliset seikat ja osin edelliseen liittyen myös ISISin terrorin uhrit saisivat äänensä kuuluviin paremmin ja siten edes hieman oikeutta itselleen ja perheilleen.

Suomen tulisi ottaa aktiivinen rooli kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisessa ja viedä asiaa eteenpäin niin EU:ssa kuin YK:ssakin. ISISin toimiin osallistuvien pikaista oikeuden eteen joutumista tärkeämpää olisi viedä prosessi nopeasti maaliin pienten lasten vuoksi. Heidän kohdallaan kello tikittää tiuhaan tahtiin. Mikäli emme toimi nopeasti, otamme riskin, että leirillä varttuvista lapsista kasvaa seuraava juureton ja katkera ISIS-sukupolvi. Mitä nuorempana lapset tänne palautetaan, sitä varmemmin heihin ei ole vielä istutettu radikalismin siementä ja heidät kyetään integroimaan osaksi yhteiskuntaamme.

En maininnut edellisessä kappaleessa ISIS-äitejä, vaan yleisesti ISISin toimiin osallistuneet. Tein tämän tarkoituksella, sillä lapsienkin kohdalla on käytävä läpi sama prosessi, jotta ollaan selvillä jokaisen toimista ISISin vallan alla. International Centre for the Study of Radicalisation (ICSR) julkaisi vuonna 2018 raportin, jossa suositellaankin jokaisen henkilön käsittelemistä yksilönä, ei ryhmän jäsenenä. Samalla kannalla on myös suojelupoliisi. Lapsi ei välttämättä ole ollut pelkkä viaton sivustaseuraaja äidin toimiessa ISIS-aktiivina, vaan tilanne on voinut olla jopa päinvastainen. Paljon riippuu lapsen iästä. Raportissa ehdotetaankin seuraavia ikäkategorioita, joiden mukaan lasten motivaatiot ja roolit ISISin alueella voidaan olettaa muuttuneen:  0-4v. (vauva); 5-14v. (lapsi), ja; 15-17v. (teini). On tietenkin itsestään selvää, että mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä epätodennäköisempää hänen osallisuutensa mihinkään terroristiseen toimintaan on. Mitä vanhempi lapsi sen sijaan on, sitä tarkemmin myös alaikäisen toimet ISIS-alueella tulisi syynätä.

Tuomiot langetettu – entä sitten?

Kaikki hyvin tähän asti, eikö? Mutta miten tulisi toimia sen jälkeen, kun kansainvälinen rikostuomioistuin on tehnyt tehtävänsä ja langettanut tuomionsa?

Mielestäni kaikki Suomen kansalaiset – niin syyttömät kuin tuomitutkin – tulisi tuomioiden langettamisen jälkeen palauttaa Suomeen. Tuomitut istuisivat tuomionsa Suomessa ja heidän lapsistaan pidettäisiin huolta niin valtion kuin mahdollisten sukulaistenkin toimesta.

Tiedän, että ehdottamani ratkaisu jakaa mielipiteitä lukijoissa. Lähes kaikki lienevät samaa mieltä siitä, että syyttömät lapset pitäisi tuoda Suomeen. Heillä on täällä hyvin todennäköisesti paremmat oltavat ja laajempi sukulaisten ja ystävien muodostama turvaverkko kuin Syyriassa, jossa he ovat eläneet todennäköisesti vain muutaman vuoden. Suuri erimielisyys nousee naisten palauttamisesta Suomeen. Ymmärrän argumentit, joiden mukaan tuomittujen tulisi esimerkiksi istua kansainvälisen tuomioistuimen langettamat tuomionsa Irakissa tai Syyriassa. Ymmärrän argumentit, mutten ole samaa mieltä niistä.

Pelkkä lasten saaminen Suomeen vaikuttaa hankalalta niin suomalais- kuin syyrialaistahojenkin puolesta. Al-Holin viranomaiset vaativat, ettei lapsia saisi erottaa heidän äideistään. Suomen lastensuojeluviranomaisten toimivalta ei taas yllä rajojen ulkopuolelle, jolloin lasten huostaanottopäätöksen tekeminen on mahdotonta. Kansainvälisen rikostuomioistuimen myötä tämä voisi mahdollisesti helpottua, mutta se ei poistaisi sitä seikkaa, etteivät Irak tai Syyria halua ISIS-naisten jäävän heidän maahansa. Emmekä voi tätä mielestäni heiltä myöskään vaatia.

Kansainvälinen yhteisö ei voi sysätä omien kansalaistensa elättämistä ja huolehtimista Irakille tai Syyrialle. Tätä on jo nyt jatkunut pitkään ja se on todella edesvastuutonta. Näitä maita ei voi pitää vastuullisena siitä, että ISIS perusti kalifaattinsa sinne ja houkutteli alueelle jäseniä ympäri maailmaa. Ei heitä sinne ole kutsuttu eikä haluttu. Eikä haluta vieläkään. Sisällissotien ja ISISin runtelemilla mailla on aivan tarpeeksi ongelmia talouksiensa kanssa jo itsessään. Yksittäisille länsimaille kansalaistensa palauttaminen ja mahdollinen elättäminen (sosiaalipalveluin sekä vankiloissa) ei tulisi kovin kalliiksi, mutta yhdessä näistä ulkomaalaisista muodostuu kymmenien tuhansien joukko. Tämä on sekä Irakille että Syyrialle massivinen ja heille todellisuudessa kuulumaton menoerä. Länsimaiden tulisi toimia vastuullisesti eikä jättää kansalaistensa elättämistä Irakin tai Syyrian vastuulle.

Summa summarum

• Kansainvälinen rikostuomioistuin perustettava Irakiin tai Syyriaan mahdollisimman nopeasti

• Tuomioiden langettamisen jälkeen kansalaiset palautetaan kotimaihinsa;
  - tuomitut suoraan vankilaan ja eristyksiin muista, jotta he eivät kykene levittämään propagandaansa
  - syyttömille tarvittavaa tukea ja apua, jotta sopeutuminen takaisin yhteiskuntaan onnistuu mahdollisimman hyvin.