[Julkaistu Aamulehdessä 14.5.2024]
Luonnoltaan rikkaassa maassa elämme lähellä luontoa. Suomalainen on oppinut liikkumaan luonnossa pelkäämättä, sillä karhut ja sudet ovat karttaneet ihmistä. Nyt tämä kulttuurinen pääoma ollaan vaarassa menettää jäykän, EU-tasoisesti säännellyn suojelun vuoksi. Emme voi viitata kintaalla huoliin, joita esimerkiksi pihapiireihin ilmestyneet ja karjan kimppuun käyneet sudet ihmisissä aiheuttavat.
Suomen suurpetokannat ovat runsastuneet huomattavasti EU-jäsenyyden aikana. Susikanta on elpynyt sekä Suomessa että koko Euroopassa. Suomessa susikannan arvioidaan olevan yli 300 yksilöä ja Euroopassa 20 000 yksilöä. Susien aiheuttamat vahingot etenkin kotieläimille ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti.
Huolimatta suurpetokantojen vahvistumisesta ja konfliktien määrän kasvusta oikeuskäytäntö Suomessa on kiristynyt äärimmilleen. Kannanhoidollisella metsästyksellä on voitu vaalia suurpetojen ihmisarkuutta ja suosia ihmisten asuinalueita välttäviä yksilöitä. Erityisesti ilves ja karhu ovat esimerkkejä siitä, kuinka viisaalla ja suunnitelmallisella kannanhoidolla on onnistuttu nostamaan kantoja suuremmaksi.
Luontodirektiivi on osoittautunut joustamattomaksi suurpetopolitiikan välineeksi. Suomella on Bernin sopimuksessa poikkeama suden ja karhun kohdalla, mutta tätä poikkeamaa ei ole viety luontodirektiivin liitteisiin muutoin kuin koskien poronhoitoalueita, joissa suurpetoja saa metsästää. Luontodirektiivin liitejako perustuu vanhentuneisiin tietoihin, ja se pitää päivittää kiireellisesti. Päätösvaltaa on lisättävä kansalliselle tasolle ja kannanhoidollinen metsästys sallittava, jotta ihmisen ja suurpetojen välisiä konflikteja voidaan torjua. Euroopan komissio on herännyt etenkin suden aiheuttamiin huoliin ja ilmoitti 20.12.2023 tekevänsä ehdotuksen neuvostolle suden suojeluaseman muuttamisesta tiukasti suojellusta suojeltuun asemaan. Myös muiden suurpetojen osalta tarvitaan muutosta.
EU:n petopolitiikka on saatettava ajan tasalle. Jäsenmaille on mahdollistettava tarpeellinen kannanhoito, jotta petovahingot voidaan välttää ja petojen ihmisarkuutta pitää yllä. Tarpeettomat metsästysrajoitukset elinvoimaisten lajien osalta pitää poistaa. Suojelutoimissa on otettava huomioon myös sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys.