Sote-uudistuksessa kuntien vastuulle jää hyvinvointia ja terveyttä edistävät tehtävät. Uudistuksen myötä yli puolet kuntien käyttötalouskustannuksista siirtyy hyvinvointialueille. Jotta hyvinvointialueet kykenevät kantamaan nämä kustannukset, siirretään mm. kuntien valtionosuusjärjestelmästä sekä kuntaverosta merkittäviä osuuksia alueille. Sen myötä varsinkin suurkaupungeissa pelkona on, että siinä missä tuloista valtaosa poistuu, velat jäävät. Tämän johdosta sekä kuntien investointikyky että kyky huolehtia hyvinvoinnista ja terveydestä heikkenee merkittävästi.
Järjestökentässä tämän yhtälön seuraukset näyttäytyvät huolestuttavassa valossa. Miten käy paikallisten järjestöjen tilanteessa, jossa sote-palveluista vastaa järjestön kotikunnan sijaan maakunnan kokoinen hyvinvointialue? Onko kumpikaan – hyvinvointialue tai kunta – enää kiinnostunut näistä järjestöistä? Heikkenevässä kuntataloudessa säästötoimenpiteiltäkään ei voitane välttyä. Tämän pelätään johtavan järjestöavustusten leikkauksiin. Se tarkoittaisi niin euromääräisesti pienempiä tukia kuin esim. vuokrankorotuksia järjestöjen tiloihin. Nämä olisivat tyrmäysiskuja voittoa tuottamattomille ja jo yleisesti tiukassa taloustilanteessa oleville järjestöille.
Samalla painimme sote-alan lukuisten haasteiden parissa. Työvoimapula, työssä jaksaminen, hoitojonot ja kaikki se inhimillinen kärsimys, jonka kanssa niin moni elää saamatta apua sitä tarvitessaan, ovat vain muutamia esimerkkejä näistä. Juuri näihin järjestöt – erityisesti ne paikalliset ruohonjuuritasolla toimivat – tuovat elintärkeitä ja usein myös ennaltaehkäiseviä ratkaisuja. Järjestöt tarjoavat mm. matalan kynnyksen apua juuri heille, jotka ovat vaarassa pudota yhteiskuntamme ulkopuolelle ja joihin muut toimijat eivät usein yllä.
Pidetään siis järjestösektori julkisen ja yksityisen sektorin rinnalla hyvinvointialueellamme. Vain yhdessä ja yhteistyöllä voimme selvitä yhteisistä haasteistamme.