Kuntapolitiikka

Tie, jolle meidän ei pidä lähteä

Tie, jolle meidän ei pidä lähteä

Kristinuskon sekä sen arvojen ja perinteiden vaikutus suomalaiseen ja länsimaiseen yhteiskuntaan on valtaisa ja kiistaton. Sitä ja sen pohjalta syntyneitä kulttuurin ja taiteen merkkiteoksia ei pidä hävetä tai piilotella, vaan päinvastoin pitää esillä ja korkeassa arvossa.

On absurdia, että barokkisäveltäjä Händelin Messias-oratoriota ei saisi esittää peruskoulun barokkikonsertissa tai kristinuskon pääsiäistä (johon koko pääsiäisen vietto myös alun alkaen perustuu) käsitteleviä lauluja ei saisi soittaa peruskoulun pääsiäiskonsertissa.

Päättäjiltä vaaditaan nyt selkeää linjausta: tälle tielle meidän ei pidä lähteä.

Kohti ensi kevään kuntavaaleja Turun KD:n pormestariehdokkaana

Kohti ensi kevään kuntavaaleja Turun KD:n pormestariehdokkaana

Turun kristillisdemokraatit nimesi minut kuntavaaliehdokkaaksi ja Turun KD:n pormestariehdokkaaksi ensi kevään kuntavaaleihin. Paljasjalkaisena turkulaisena Turku on minulle aivan erityisen tärkeä kaupunki. Se, että saan tehdä Turun ja turkulaisten hyvinvoinnin eteen työtä, on etuoikeus.

Järjen ääntä Eurooppaan

Järjen ääntä Eurooppaan

Kesäkuun eurovaaleissa valitaan tulevaisuuden suunta Euroopalle. Äänestä puoluetta, joka on jo kerran aiemmin nostanut Euroopan kuilun partaalta kukoistukseen – äänestä kristillisdemokraattia!