Jos kertoisin hoitomuodosta, joka tarjoaa monelle iäkkäälle tai vammautuneelle mahdollisuuden asua kotonaan turvallisesti pidempään, on merkityksellistä ja yhteiskuntamme arvojen mukaista työtä, säästää maamme hoitokustannuksista vuosittain yli kolme miljardia euroa (Keväjärvi ym. 2020) ja kykenee helpottamaan väestörakenteen muutoksen aiheuttamaa hoitoalan painetta, tahtoisit kenties kuulla asiasta lisää.

Tätä kaikkea tarjoaa omaishoito. Siitä huolimatta omaishoidon asema ja arvostus ei yhteiskuntamme päätöksenteossa ole kohentunut. Vuonna 2020 julkaistun selvityksen (Keväjärvi ym. 2020) mukaan omaishoitajat kokevat tulleensa laiminlyödyiksi, väärinymmärretyiksi, ja elävänsä sekä henkisessä että taloudellisessa epätoivossa. Valtio ei ole lupauksistaan huolimatta onnistunut kohdentamaan resursseja omaishoidon kehittämiseen, omaishoitajien palkkiot eivät ole verovapaita ja kirsikkana kakun päällä omaishoidon kehittämisestä ei ole voimassa olevaa kansallista strategiaa. Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelma nimittäin päättyi vuoteen 2020.

Vaikka valtion panos jääkin kaivatusta vajaaksi, tarjoaa sote-uudistus maakunnallemme erinomaisen tilaisuuden vaikuttaa omaishoidon asemaan ja arvostukseen alueellamme. Tulevalle hyvinvointialueelle tuleekin ensi tilassa luoda omaishoidon strategia. Tämä strategia tulee luoda vahvassa yhteistyössä muiden hoitomuotojen kanssa, sillä on selvää, että omaishoitoa on kehitettävä yhdessä muun muassa koti- ja perhehoidon kanssa. Omaishoitaja on korvaamaton apu hoidettavalle, mutta usein tueksi tarvitaan myös muita täydentäviä tai vaihtoehtoisia palveluja. Strategiaan on lisäksi kirjattava selkeät ja yhtenäiset kriteerit niin omaishoitajien palkkioille kuin muille päätösperusteille. Kunnat ovat tähän asti myöntäneet palkkioita keskenään eri perusteilla, joka on luonut eriarvoisuutta eri kuntien omaishoitajien välillä. Tämä eriarvoisuus ei saa jatkua.

Maakunnallisen strategian lisäksi omaishoitajien hyvinvoinnista on huolehdittava vahvalla hyvinvointialueen ja kuntien välisellä yhteistyöllä. Omaishoitajien suurimpia kipukohtia ovat avun ja tuen puute, henkinen ja fyysinen uupumus sekä sosiaalisten verkostojen riittämättömyys (Shemeikka ym. 2019). Avun ja tuen puutteeseen kyetään vastaamaan muun muassa riittävin ja säännöllisin koulutuksin, kyselyin ja tarkastuksin. Erityisesti uusien omaishoitajien koulutukseen ja tukeen sekä hoitopaikkana toimivan kodin olosuhteisiin on kiinnitettävä huomiota. Omaishoitajien fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehditaan erityisesti sijaishoitopaikkojen määrään ja monipuolisuuteen panostamalla. Tällä hetkellä vain hieman yli puolet omaishoitajista käyttää lakisääteisiä vapaitaan (2–3 vrk/kk), ja usein syynä on tarvittavan sijaishoidon puute. Lisäksi fyysistä ja henkistä hyvinvointia voitaisiin kohentaa tarjoamalla esimerkiksi maksuttomia liikuntapalveluja omaishoitajille.

Yksikään hoitomuoto ei yksinään ratkaise hoitoalan suuria haasteita. Oikein hoidettuna omaishoito kykenee kuitenkin tarjoamaan haasteisiin erittäin suurta helpotusta. Vaikka tällä hetkellä omaishoidon potentiaalia on hyödynnetty kaikista hoitomuodoista heikoimmin, meiltä löytyy keinot omaishoidon tilan kohentamiseksi. Nyt tarvitaankin poliittista tahtoa niiden toteuttamiseksi. Pidetään siis huoli siitä, että huolehdimme tulevan hyvinvointialueemme omaishoitajista, jotta he vastaavasti jaksavat huolehtia hoidettavista läheisistään.

Tommi Terä
Turun kristillisdemokraattien puheenjohtaja
Aluevaaliehdokas