Turun kaupunginvaltuusto (24.1.2022) otti tunteet kuumentaneen keskustelun jälkeen tuumaustauon Parkinkentän asemakaavaan. Kaava on alusta alkaen herättänyt vahvoja tunteita ja kannanottoja. Huoli etenkin Turun liikuntapalveluiden asemasta ja säilymisestä onkin ymmärrettävä ja kaiken keskustelun arvoinen.
Kaavaselostusta lukiessa käy kuitenkin selväksi, että nyt päätöksenteossa oleva kaava ja siihen liittyvät suunnitelmat huomioivat nämä huolet.
Kuntavaalien alla tunnumme käsittelevän kaupunkimme asioita julkisemmin ja kovemmalla innolla kuin milloinkaan muulloin. Todellisuudessa kaupunkimme haasteita ei ratkaista kahden viikon tai kuukaudenkaan kampanjan aikana, vaikka vaalilupauksissa ja -puheissa kaikki haasteet ja ongelmat tuntuvatkin ratkaistuiksi tulevan. Mutta miten nykyisessä taloustilanteessa Turun kaupungin tulisi investointejaan lähestyä? Onko investointeja lykättävä? Mihin tulisi investoida?
Allekirjoittaneen ja Remo Ronkaisen julkaisema kirjoitus (TS 26.4.) on herättänyt kiitettävästi kannanottoja.
Antti Palomäen (TS 3.5.) mukaan kirjoituksemme oli ylioptimistinen raitiotietä ihannoiva tekele. Raide-euforian sijaan perustelimme kuitenkin kantaamme kiihkottomasti selvityksiin ja tutkimuksiin nojaavilla todisteilla, joista yhtäkään Palomäki ei kumonnut.
[Teksti julkaistu Turun Sanomissa 1.3.2020]
Turun kaupungin päätös leikata Operaatio Ruokakassille myönnettävää avustusta peräti 110 000 euron verran on herättänyt runsaasti keskustelua ja aiheesta. Esimerkiksi Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen (TS 25.2.2020) ja Operaatio Ruokakassin rahastonhoitaja Jatta Haltsonen (TS 15.2.2020) ovat kirjoittaneet asiasta erinomaisesti kannanotoissaan.
Lienee jokaiselle itsestään selvää, että ruoka-avun tarve tulisi saada yhteiskunnastamme poistettua. Tilastot eivät kuitenkaan lupaa hyvää, sillä ruoka-avun tarvitsijoiden määrä on viime vuosina ollut rajussa kasvussa. Hyvinvointiyhteiskuntamme nousukaudesta huolimatta kansalaisten väliset tuloerot, ja siten avuntarvitsijoiden määrä, eivät ole vähentyneet, vaan päinvastoin kasvaneet.
Turun kaupungin taloudellinen tilanne huomioiden leikkaukset yleisellä tasolla ovat ymmärrettäviä ja suorastaan välttämättömiä. Kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus tulisi kuitenkin pitää leikkauksia linjatessa mielessä. Sillä on ero, leikkaammeko ylellisyyksistämme vai vaarannammeko perustarpeen saamisen vähätuloisilta ja heikko-osaisilta. Monelle ruoka-apu ja muu kolmannen sektorin tarjoama tuki on elintärkeää. Leikkaamalla kolmannen sektorin toimijoiden tukia leikkaamme samalla suoraan näiltä kipeimmin apua tarvitsevilta.
Jo antiikin Kreikassa oikeudenmukaisuutta pidettiin valtion tärkeimpänä hyveenä. Tuo pätee edelleen, sillä oikeudenmukaisuus on yksi niistä keskeisistä periaatteista, joihin länsimainen hyvinvointiyhteiskuntamme perustuu. Yhteiskuntamme oikeudenmukaisuus määrittyy sen perusteella, miten tasavertaisina kohtelemme toisiamme. Turvaammeko yksilöille mahdollisuudet niihin asioihin, jotka jokaiselle oikeutetusti kuuluvat? Erityisen huomion kohteeksi tässä nousevat heikoimmassa asemassa olevat. Vaikka kaupunkimme talous nyt säästöjä vaatiikin, ei niitä tulisi repiä heikko-osaisimpien ja heitä avustavien toimijoiden selkänahasta.
Sillä niin kauan, kun kaupunkimme ei kykene itse huolehtimaan tuloerojen lieventymisestä ja siten ruoka-avun tarpeen häviämisestä, tulee sen tukea Operaatio Ruokakassin kaltaisia vapaaehtoisuudesta käsin operoivia toimijoita, jotka tuovat ratkaisuja ahdinkoon avustamalla ruoka-avun tarpeessa olevia. Kaikkien tulee olla oikeutettuja ruoan saantiin, mutta kaikilla ei ole siihen nykyisellään aina varaa. Tässä Operaatio Ruokakassi ojentaa auttavan kätensä.
Onkin siis helppo yhtyä kirkkoherra Lehikoisen kysymykseen: "Olisiko päättäjien syytä vielä kerran miettiä leikkauskohteitaan?"
Tommi Terä (kd)
[Teksti julkaistu Turun Sanomissa 17.11.2019]
Muistan, kuinka nuorena poikana koulusta kotiin kulkiessani kävin laittamassa euron, joskus toisenkin, kaupassa tai kioskissa tönöttävään rahapeliautomaattiin. Se tuntui varsin harmittomalta.
On kuitenkin tosiasia, että tänä päivänä Suomessa noin 124 000 ihmiselle tilanne ei ole harmiton. Näiden ongelmapelaajien ja heidän läheistensä myötä rahapelien haitat koskevat lähes miljoonaa suomalaista (Salonen & Raisamo, 2015).
Vaikka pelikoneiden läheisyys ei tehnyt minusta riippuvaista eikä yleisestikään aiheuta jokaisessa riippuvuutta, niin en näe yhtäkään syytä sille, miksi niiden sijainti kaupoissa olisi positiivinen ja perusteltu asia. Varsinkaan, kun ikärajoituksista huolimatta esimerkiksi Helsingissä lähes 90 prosenttia nuorista sai EHYT ry:n tutkimuksen mukaan pelata pelikoneita ilman iän tarkastusta.
Veikkaus toki tukee osalla voitoistaan monenlaisiakin hyviä kohteita. Mutta eikö ole itse asiassa varsin irvokasta, että tämä sinänsä hyviin kohteisiin suuntautuva tuki raavitaan moraalisesti hyvin kyseenalaisella tavalla?
Ensinnäkin THL:n kuluvan vuoden raportin mukaan noin 2,2 prosenttia pelaajista tuottaa puolet Veikkauksen tuotoista. Toiseksi merkittävä osa rahapeleihin kulutetusta rahasta tulee heikossa terveydentilassa ja yhteiskunnallisessa asemassa olevilta ihmisiltä (Salonen et al., 2017).
Kyllä minä voin kolikon jatkossakin pelikoneeseen laittaa. Mikäli sitä todella haluan, voin sen lähikaupan sijaan aivan yhtä hyvin tehdä myös erillisessä pelisalissa. Yhtäkään syytä en keksi sille, miksi pelikoneet tulisi jatkossakin pitää kaupoissa. Mitä yleistä hyötyä ne tuovat meidän kauppareissuihimme?
Mikäli yleisen hyvän tukeminen on lähellä sydäntä, olisi hyödyllisempää antaa se raha suoraan kohteeseen ilman rahapeliautomaatin läpikäyntiä.
Tommi Terä
(kd)
